25.6.2012

Kaali, porkkana ja pari palsternakkaa..

Juhannus tuli ja meni ja nyt nokka kohti kesää. Talvi tulee sitten omia aikojaan ,) 
Juhannukseen ja yleensä mökkeilyyn kuuluu hyvä ruoka ja grillailu. Niin meilläkin tällä kertaa. Lähes parinkymmenen ihmisen köörin ruoanlaitto oli tänä vuonna jaettu kivasti niin, että aamupala oli yhteinen, mutta loput ruoat jokainen teki niin kuin halusi. Parikymmentä makunystyrää voi olla vaikea miellyttää ja rumba keittiö-grilli -välillä on liian sekava. Ja hyvä näin, sillä sain toteuttaa maittavia herkkuja, helposti ja yksinkertaisesti vain kahdelle ,) Juhannuspäivänä meillä syötiin hamppareita ,)

Seuraava ruokalisuke on todellinen herkku, helppo ja yksinkertainan ja muuntautumiskykyinen. Perushampurilaissämpylä sai seurakseen kanan ohuen fileen, vuohenjuuston sekä coleslaw -salaatin. Coleslawia toteutin vähän "soveltaen" edellisen illan kasvisnyyteistä jääneillä "tähteillä" ja uskokaa, tuli hyvää. Normaalisti coleslaw siis "syö" vain kaalia ja porkkanaa, mutta suosittelen käyttämään myös muita juureksia tähän komboon. Tätä on pakko saada pian lisää, nyt kun varhaiskaali on juuri parhaimmillaan. Hampparia en sen kummemmin esittele, jokainen saa käyttää mieluisaa pihvivaihtoehtoaan (kana, jauheliha, kasvis..), mutta coleslaw on mielestäni "jaon" arvoinen. Kertokaa sitten mitä tykkäsitte ,)

Herkkuhampurilaisen Coleslaw (n. 6 annosta)
 *
1/3 keskikokoista varhaiskaalia
1 porkkana
1/2 palsternakka
1/2 lanttu
lehtipersiljaa maun mukaan
2 dl smetanaa (kevyempänä versiona ranskankerma tai kermaviili)
2 rkl hyvää majoneesia
2 rkl  balsamiviinietikkaa
suolaa ja pippuria maun mukaan
*
Leikkaa kaali ohuiksi siivuiksi ja nuiji kulhossa, jotta sen rakenne rikkoutuu. 
Raasta karheaksi porkkana, palsternakka ja lanttu ja sekoita kaalin kanssa, leikkaa joukkoon lehtipersiljaa.

Sekoita smetana, majoneesi, etikka sekä mausteet keskenään eri kulhossa. 
Kaada seos kaalijuuresraasteen päälle ja sekoita kunnolla. 
Anna maustua jääkaapissa n. tunnin verran. 
*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)