1.8.2012

E67


Moni lähtee Viroon seikkailemaan autolla, mutta tiesittekö, että Helsingistä lähtee virallinen Eurooppatie 67, joka kulkee aina Prahaan asti? Suosituin ja samalla tunnetuin pätkä tästä tiestä tunnetaan nimellä Via Baltica, joka kulkee siis Viron, Latvian ja Liettuan kautta Puolaan. Rekkojen ja henkilöautojen suosima tie oli vielä muutama vuosi sitten täysin rakennusvaiheessa, mutta ainakin nyt näyttää jo aika hyvältä. Paitsi, että juurikin massiivisen rekkaliikenteen vuoksi monet tieosuudet ovat taas ”remppakunnossa”. Paikoitellen urat ovat todella syvät ja varmasti todella mielenkiintoiset ajaa sateisella säällä… Kuitenkin joka puolella on aina jossain jotain tietöitä, joten matkaan kannattaa lähteä tietyöpysäytykset mielessä. Jos niitä ei sittenkään ole, voi ainakin yllättyä positiivisesti. 


Aikaisemmilla automatkoilla karttanavigaattorina toimin suurimmaksi osaksi minä. Ja minullahan on tämä surullisen kuuluisa ”vasen-oikea” –syndrooma (tälle on joku virallistieteellinen nimi ja aiheesta on tehty myös tutkimuksia, nyt en niitä kuolemakseni muista ,), jolloin sekoitan siis vasemman ja oikean ja toisinpäin. Jopa siihen pisteeseen saakka, että näyttäessäni kädellä suunnan sanon sen kuitenkin väärin. Hassua se on tilanteissa, joissa ei ole kiire/stressi/hätä/tilanne päällä. Mutta juurikin silloin, kun pitäisi olla se hoksaava kartanlukija, tämä ei helpota tilannetta. ”..vasen, eikun oikea, eikun VASEN!..” ärgh! Tämän kartturin elämä helpottui suuresti TomTom –navigaattorin avulla, joka yritti kuitenkin aina välillä viedä meitä hassuille teille. Tämän vuoksi vanhanliiton tiekartta kannattaa olla mukana, vaikka kaikki tiet vanhoissa kartoissa eivät ole merkittyinä. Tieverkosto varsinkin Puolassa kasvaa sellaista vauhtia, että hidasta hirvittää, mutta ainakaan 5 vuodessa järjettömyyksiä ei ole tapahtunut. Parannuksia sitäkin enemmän, jolloin TomTom kuljetti meitä ”pelloissa” ,)

Jäämistö rajoista, joissa aikoinaan isolakkiset sedät katsoivat vihaisesti ,)
Via Baltican varrella sijaitsevat kaikki tärkeimmät kaupungit ja niiden nähtävyydet. Jos haluaa ajaa suoraan Puolaan, ilman suurempia stoppeja, aikaa menee n. 10 tuntia Augustowiin, muutama enemmän jos ihan Varsovaan saakka haluaa. Me lähdimme Helsingistä 7.30 lautalla, jolla menee n. pari tuntia Tallinnaan. Arkisin on muuten paljon kalliimmat hinnat näillä lähdöillä kuin esim. sunnuntaina. Perjantain lähdön siirto sunnuntaille poiki rahaa lähes 50e takaisinpäin, joten siinä mielessä sunnuntailähtöä kannattaa harkita jos suinkin mahdollista. Ja jos buffetaamupalaa suunnittelee, niin todellakin suosittelen menemään vasta n. tunnin lähdöstä, sillä heti lähdön jälkeen jonot ovat järjettömät. Itse aamiainen ei päätä huimannut, mutta ihan kiva matka-ajan kuluttaja 11 eurolla per pää.


Edellisellä kerralla paahdoimme ”sinne ja takaisin” kovaa kyytiä vain pakollisilla tankkaus-pysähdyksillä ja tällä kertaa olisin halunnut pysähtyä vähän pidemmäksi hetkeksi Latvian ihania rantoja ihailemaan. Keskipätkällä juurikin Latvian kohdalla E67 vie monesta kohdasta ihan meren ääreltä. Ja tälläkään kertaa pysähdykset eivät onnistuneet, koska jossain lähialueella oli ollut joku festari kyseisenä viikonloppuna ja paluuliikenne sen mukaisesti täynnä mutaisia saapasjalkanuoria sekä kaikki lähialueen rannat myös.. Latvia on oikeasti ajettu läpi ihan hetkessä, siksi pysähdys ihanilla dyyneillä olisi kruunannut tämän läpiajon täydellisesti. Noo, tämäkin on siis kategoriassa ”ensi kerralla sitten” ,) 

 
Viron ja Latvian osuuksilla keskityin pilvilinnojen kuvaamiseen. On aika yllättävää, kun sille päälle sattuu, niin pilvilinnoissa näkee mitä ihmeellisimpiä muotoja. Parhaimmat bongaukset yllä, näetteköhän samoja asioita kuin minä. Epävirallinen pilvihattaratesti ,) Jokainen voi suorittaa missä haluaa ja milloin haluaa, vaatimuksena cumulustäyteinen taivas.


Liettuan sain huristella ratin takana ,) Mukavaa vaihtelua sivusta seuranneena.. E67 on aina Puolaan saakka melko suora, matkalla on peltoisia ja metsäisiä osuuksia, kyläohituksia ja melko tasaista maastoa. Puolan osuus on taas niin täysin toiselta planeetalta, että siitä voisin kirjoittaa loputtomiin. Lähes saman tien rajan jälkeen alkaa ”ylämäki-alamäki-tiukkakaarre” –rumba, joka jatkuu varmasti Varsovaan saakka. Korjatkaa jos olen väärässä, sillä ainakin se jatkuu Augustowiin saakka , jonne E67 seikkailumme lähes aina päättyy tai sieltä alkaa. Tästä paikasta nimittäin jatkoimme lähes vaakasuoraan vasempaan kohti Gdansk-Sopot-Gdynia triangelia, jossa Sopotissa oli pidempi pysähdys. Paikka on kyllä visiitin arvoinen jos sille suunnalle sattuu. Puolaosuudesta enemmän tulevissa postauksissa ,) 
Nyt keskityn täysin keittiön pöytään.. ,)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)